Kalatalous

Vatungissa ja sen lähialueilla on ollut luonnonkalan pyyntiä ja käsittelyä jo vuosisadan ajan. Kalankasvatus tuli Vatunkiin 1970-luvulla. Nykyisin Vatungissa käsitellään sekä luonnonkalaa että kasvatettua kalaa suomalaisille kuluttajille. 

Kasvatettua kalaa (pääosin kirjolohta) säilytetään Vatungin läheisyydessä sijatsevassa Kotalahdessa talviaikaan tulevaa kasvatuskautta varten. Varsinaiset kalojen kesäkauden kasvatuspaikat sijaitsevat kauempana merellä. Jos haluat ostaa kalaa Vatungista omiin tarpeisiisi niin kts. sivu Palvelut.

Perämerellä kasvatettu kirjolohi on myös WWF:n kalaoppaan vihreällä listalla. Vatungissa kasvatetaan tällä hetkellä muutama prosentti Suomessa kasvatetusta kalasta, mutta uudet suunnitelmat voivat nostaa osuuden jopa 10 %:iin. Tällä tulee olemaan myös merkittävä vaikutus Vatungin alueen toimintaan ja sen aktiivisuuteen. Samalla alueen infraa tullaan uudistamaan lisäkasvatuksen ja kalankäsittelyn vaatimusten mukaisiksi.

Perämeren kirjolohen kasvatuskierto ja matka kuluttajille Vatungista